Aika lentää siivillä!

On kulunut kauan, siitä kun viimeksi kirjoitin. Ei vaan meinaa olla aikaa kaiken kaaoksen keskellä kirjoittaa blogia tännekin puolelle, yritän kuitenkin petrata!
Tiivistettynä viimeinen puoli vuotta on ollut Oirepäiväkirjan kehittämistä, lanseerausta, yhteistyökuvioiden puntarointia, nettisivujen ja somen tekoa, perheen hoitoa (lapset sairastelleet ihan hirveästi!), koronaa (onneksi ei meidän perheessä) ja paljon muuta!

Näin ollen aika onkin kulunut oikeasti todella nopeasti, ei ole ihan kerennytkään tajuta kuinka nopeasti!

Ensimmäisenä pitänee kertoa varmastikin siitä, että oirepäiväkirja-applikaatio on julkaistu 1.9.2021. Siitä voitte lukea oirepaivakirja.fi sivustolta lisää ja seurata somekanavia instagramista ja facesta, tottakai nimellä Oirepäiväkirja.

Vastaanotto on ollut melkoisen hyvää, käyttäjiä on tällä hetkellä reilu 500 kpl, vaikken ole juurikaan mainostanut. Nyt vuoden alusta pitäisi alkaa tekemään markkinointia enemmän, sekä hankkia mainostajia äppiin. Nyt alkaa applikaation pilotointi-jakso oikein kunnolla rytinällä käyntiin, ainakin toivottavasti 😀

Työnpuolesta olen myös tehnyt mindfindr yksityispuolelle jonkin verran töitä. Heille tein some-markkinointistrategian pohjaa, nyt heidän täytyy vain ottaa se hallintaan ja toteuttaa, sekä tuoda vielä omaa näkyystään esiin vielä enemmän. Mindfindr Personal löytyy osoitteesta personal.mindfindr.fi

Eräälle asiakkaalle piirsin myös logon, siitä tuli melko kiva vaikka itse sanonkin. Harmi vaan kun en voi sitä tähän vielä laittaa, kun sitä koko puljua ei ole vielä tuotu ihmisten tietoon. Mutta sanotaan näin, että toivon sydämeni pohjasta heidän onnistuvan, koska heidän luomansa tuote on mitä mainioin idea ja auttaa monia pienyrittäjiä!

Alku vuosi tuo myöskin erilaisia juttua ja tuulia taas tämän emännän elämään. Minulla alkaa nimittäin ammattikorkeakoulu Tradenomi linja sekä aloitan myös tekemään päivätöitä lehtitalolla mediamyynnin osalta. Eli suoraan sanottuna mielenkiintoiset vuodet edessä.

Tähän rytinään en uskalla hirveästi lisähommia, mutta tämän hetkisten asiakkaiden työt kuitenkin pyrin toteuttamaan sovittuihin päiviin mennessä. Sitten kun tiedän miten aikatauluni uuden työn, koulun ja perheen, sekä oman yritykseni töiden puolesta jakautuu, katson uudelleen, olisiko joillekin projekteille aikaa.

Jos sinulla olisi jotain ideioita, joihinka tekijää tarvitaan, voit kuitenkin olla yhteydessä ja soittaa, niin voidaan miettiä löytyisikö laajasta verkostostani joku sopiva tekijä sun projektillesi.

Koronakin tulla jyrisee jälleen lujaa, tiesin ettemme tästä pääse eroon kovin helposti, sekä tiesin jo hyvissä ajoin senkin, että tämä tulee kaatamaan monia yrityksiä ja tekemään arjesta vaikeaa. Mutta ihan tällaista en minäkään osannut ennustaa, neljäs muunnos ja montakohan vielä tulossa. Toivotaan nyt kuitenkin, että rokotukset auttaa ja niitä ottaisivat mahdollisimman monet, sekä liikkuvuutta hillittäisiin järein asein.

Itse koen, että kerran kun laitettaisiin koko valtio kiinni, n. 6 viikon ajaksi, saataisiin Suomi puhtaaksi. Toki tuo aika tulisi olemaan todella rankka ja raskas, sekä taloudellisesti vaikea, sekä siitä elpyminen myös työlästä. Mutta paljon rahaa me menetetään tässä soutaa huopaa tilanteessakin. Tuon 6n viikon päästä, Suomen pitäisi kaiken järjen mukaan olla puhdas ja päästäisiin palaamaan normaali arkeen, ainut mitkä pitäisi vielä olla suljettuna, olisi rajat. Ei kulkua suomeen eikä suomesta pois. Ja jos lähtee, ei tartte tulla takaisin ennen kuin maailman tilanne olisi parempi.

Toki rahtiliikenne pitäisi silti toimia, mutta kontit yms kulkee kyllä ilman kuljettajaakin. Kontti/auto laivaan, botski merten yli ja desinfiointi, uusi kuski sisään ja siinä se.. Ongelma ratkaistu! Joo tiedän ettei ole noin yksinkertaista, monta erilaista muuttujaa, mutta ei siitä tarvitse tehdä niin monimutkaista. Asiat ovat vain järjestelykysymys ja niistä voi tehdä niinkin yksinkertaisia kuin haluaa, kunhan ei luovuta.

Mutta tuo nyt vain mun näkökantani. Ja kuusi viikkoa siksi, että silloin tauti kerkeisi poistumaan kun on kiertänyt perheiden sisällä ja varoajat kuluneet pois. Tuossa ajassa perus 4 henkinen perhe kerkeisi sairastamaan taudin, itämisajan ja karanteeniajan puitteissa.

Mutta katsotaan nyt taas mihin tää korona oikein menee ja toivotaan, jotta nämä kamalat muutkin flunssat väistyisi pois. Meillä ollaan meinaan oltu jo 4 kertaa kipeänä, siis oikeasti 4! Viikko tarhassa, 3 kotona, viikko tarhassa, 3 kotona. Tarhaan kun ei saa mennä kipeänä, mutta kuka PIIP siellä sitten on sairaana, kun meidän natiaiset palaa sieltä aina kipeänä kotiin.

No kuitenkin, pyrin palaamaan myös tänne blogin äärelle jatkossa enemmän.

Kiittäen ja kuitaten, sekä lämpimät joulun toivotukset toivotteleepi

Janina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: