Mindfindr – Sähköinen työkalu mielensopukoihin. Aina kuullaan puhuttavan psykologisista testeistä, niistä joissa vastataan moniin kysymyksiin, tulee tuskainen olo kun miettii mitä tapahtuu jos vastaan näin tai noin, mitä musta sitten ajatellaan ja onkohan tämä vastaus nyt sellainen mitä testin tuottaja minulta toivoisi. Uuvuttavia kokemuksia etten sanoisi.
Nyt voisin sanoa, että jo on kuulkaas kehitetty oiva työkalu, joka ei tuskastuttanut ollenkaan. Tein testiä ja musta tuntui, että olisin yläasteella tekemässä opon suosituksesta ammatinvalinta testiä, ”Mikä musta tulee isona?”. Ei tullut paineita, ei käynyt edes mielessä, jotta vastaankohan oikein. Jotenkin kysymykset oli sen verran helppoja, selkeitä ja niihin oli myös helppolukuiset vastaukset.
Testi sisälsi 120 kysymystä, niihin vastaaminen vei minulta n. 16 minuuttia eli ei kovin suuri aika mun elämästäni. Mulla on vielä lukihäiriökin taustalla, eli todella huikea suoritus noin ajallisesti meikäläiseltä. Toki olen petrannut lukemistani vuosikausien ajan ja ei tuo lukihäiriö minua enää niin paljoa vaivaa, vaikka joskus saankin lukea asian kahteen, jopa kolmeen kertaan, ennen kuin sen sisällön ymmärrän. Tämäkin jo kertoo sen, että kysymykset olivat todella selkeitä ja helppoja ymmärtää, ei ollut mitään kompakyssäreitä, niin kuin monesti näissä psykologisissa testeissä on.
Mindfindr on tällä hetkellä saatavilla vain yrityksille, mutta kuulin huhuja, että sitä oltaisiin lanseeraamassa myös yksityisten saataville. Mä uskon tähän tuotteeseen ja siihen, että siitä voi moni saada hyödyn. Nimittäin ainakin omat vastaukset osui niin oikeaan, jotta hämmennyin täysin mitenkä joku tällainen ohjelma voi lukea mua kuin avointa kirjaa. Siis käsittämätöntä! Hieman jopa nolotti, kun ohjelma seuloi musta myös sen puolen esiin, että mikromanageroin paljon, jopa silloin kun sille ei olisi tarvetta. Luin testin tuloksiani ystävilleni, jotka nauroivat ääneen, että olen ainakin vastannut rehellisesti testiin. Tämä oli hyvin hämmentävää, mutta samalla niin hemmetin hienoa.
Testiin on ladattu yli 350 ammatin profiilit, joten sieltä löytyy jos ja mitä! Näistä kaikista ammateista ohjelma seuloo ne juuri sun luonteelle sopivat, monelta eri koulutustasolta. Ohjelma kertoo myös sun johtamistaidot, sun kehityksen kohteet ja haasteet, sekä eritoten keskittyy sun erilaisten vahvuuksien mittaamiseen.
Itse sain top 5 ammattivaihtoehdoiksi:
Yrittäjä 66%
Osastovastaava 66%
Myyntipäällikkö 65 %
Työsuhdepäällikkö 65%
Hallintojohtaja 64%
Käytännössä voisi sanoa, että noita töitä minä teenkin ja ne mulle oikeasti sopiikin.
Muita ammatteja mitä ohjelma nosti esiin oli mm. kauppias, palvelujohtaja, myyntiedustaja, järjestöjohtaja, tuotantojohtaja ja poliisi (tutkinta). Oli siellä paljon muutakin, mutta tuossa nyt joitain.
Vähiten mulle tämän mukaan sopii mm. mainoslehtien jakaja, uima-altaan pesijä, ikkunanpesijä, laulaja, kirvesmies, metsuri ja puuseppä.. Tämäkään ei yllättänyt mua lainkaan, onnekseni mulla on mies, joka on puuseppä ja osaa remppahommat. Sekä ikkunat peseytyy hyvin harvakseltaan, ei ne kuitenkaan pysy puhtaana, koska on pieniä lapsia. Ei vaan, pakko mun on myöntää etten oikeasti pese ikkunoita kovin usein ja olen harkinnut palkkaavani siihen työhön jonkun, joka a) osaa sen, ja b) tekee sen mun puolesta.
Ohjelmisto on myös tehnyt minusta persoonallisuus-profiilin. Se on myös todella mielenkiintoinen. Tällain se nyt sitten arvioi mua: (suora kopio saadusta liitteestä)
Käytännöllinen organisoija
Sosiaalisesti rohkea, määrätietoinen ja toisinaan suoraviivainen luotettava käytännön organisoija ja vastuunkantaja, jolta toisinaan jäävät huomiotta muiden tunteet ja innovaatiot.
Henkilö on rohkea, enemmänkin ulospäin, ihmisiin suuntautunut ja kiinnostunut usein nimenomaan käytännön tekemisestä ja näkyvistä työn tuloksista. Tavallisesti luontaisena johtajana ja vastuunkantajana hän nauttii erilaisten asioiden suunnittelusta, valmistelusta ja toteuttamisesta eikä kaihda ottaa suurtakin vastuuta merkittävien asioiden loppuun viemisestä. Hänelle ominaista on puolueeton, järjestelmällinen ja käytännöllinen – faktoihin ja havaintoihin perustuva – suhtautuminen suunnittelussa tarvittavan tiedon analysointiin ja päätöksentekoon sekä päättäväinen, johdonmukainen ote asioiden toteuttamisessa.
Henkilö ei yleensä tarvitse mikrojohtamista tekemisensä tueksi, mutta tämä piirre saattaa hänessä itsessään korostua painetilanteissa. Tällöin voi myös näyttäytyä käytännöllisen, itsevarman ja tuloshakuisen toimintatavan kääntöpuoli: mahdollinen suorasukaisuus ja kovuus. Johtajatehtävissä tämä tarkoittaa huomion kiinnittymistä ensisijaisesti tuloksiin ja kannustavan otteen sekä myönteisen palautteen niukkuutta. Myönteistä tässä on yleensä lähtökohtainen tasapuolisuus ja reiluus muita kohtaan, samoin henkilön oma sitoutuminen ja luotettavuus asioiden loppuun viemisessä. Jos henkilön emotionaalinen kyvykkyys on kehittynyt, hän voi olla erinomainen yleisjohtaja.
Tavallisesti henkilöt päätyvät talouden, tekniikan, teollisuuden, rakentamisen, kaupan, logistiikan ja hallinnon aloille sekä turvallisuus- ja pelastusalan tehtäviin, mutta kompetensseistaan riippuen voivat menestyä muuallakin. Jos henkilön intuitiivisuus ei ole vielä kehittynyt, kehittymishaasteena voi olla innovatiivisten, uusien ja vaihtoehtoisten ratkaisumallien tuottaminen ja vähäinen pohdinta tilanteissa, joissa siihen voisi olla aikaa ja tarvetta.
Kerrassaan mielenkiintoinen arviointi minusta, sekä melko paikkaansa pitävä. Niin omasta mielestäni kuin mieheni ja ystävienikin, joten ei se voi kovin kaukaa olla haettu.
Ohjelma antaa todella hyvän vastauksen juuri silloin, kun et lähde miettimään vastauksia liikaa, kun vain vastaa ja tekee, niin ohjelma pääsee oikeille raiteille. Kuitenkin juttelin kehittäjien kanssa siitä voisiko ohjelmaa jotenkin ohjailla haluttuun suuntaan. Vastaus oli, jotta tietysti voi, mutta ohjelmaan on sitä varten rakennettu omanlaisensa mittari ”hälytin”, joka sitten hälyyttää asian suhteen eli kertoo tuloksia lukiessa, jotta tällaiset tulokset ovat hyvin harvinaisia ja niitä on mahdollisesti yritetty manipuloida. Itse näkisin, että testituloksien manipulaatio yritys 120 kysymyksen osalta voi olla hyvin raskasta ja harvalta henkilöltä sellainen edes voisi onnistua niin määrätietoisesti. Ja vielä niin, että ohjelma sen ohittaisi ja silti henkilö pääsisi vastauksissaan ”oikeaan työhön”. Melko mahdoton yhtälö, sanoisin.
Itse olin kuitenkin testituloksesta sen verran ”puulla päähän lyötynä”, etten sitä oikein tahtonut uskoa, jotta voiko oikeasti osua noin oikeaan… Mietin olisiko tämä vain tuuria ohjelmalta, tahdoin lisää tietoa sekä nähdä enemmän.
Mun ystäväpiiri koostuu melko laaja-alaisesta porukasta, on yritysjohtajia ja raskaan työn raatajia, ihan laidasta laitaan. Voisin kuitenkin sanoa, että tunnen heidät melko hyvin, koska olemme olleet ystäviä ala-asteen 3 luokasta asti. Eli hyvin pitkään, reilu 25 vuotta.
Siinä ajassa oppii tuntemaan ihmisen melko hyvin, heidän arvomaailmansa ja työmoraalinkin. Laitoin heidät tekemään testin, sekä tietysti myös oman miehenikin. Monet sanoivat samaa, että testi oli hyvin helppo tehdä, joidenkin mielestä ehkä hieman itseään toistava, mutta toiset taas sanoivat, että todella monipuolinen kysymyksien osalta. Tämän jo toki tiesinkin, että eriäviä mielipiteitä tulee jo silloin kun testin heille laitoin tehtäväksi. Keskimäärin heiltä vei 22 minuuttia aikaa tehdä testi, eli jonkin verran minua pidempään. Tämänkin tiesin, vain koska tunnen heidät ja itseni.
Mutta voi luoja mä nauroin vedet silmissä, kun sain tulokset! Ja niin nauroi osa ystävistäkin. Kaikkien testit olivat lähes täydelliset luonnekuvaukset heistä. Toki ei kaikki ihan suoraan sanoen ymmärtäneet mistä jokin lause voisi johtua, eivätkä niitä itse allekirjoittaneet täysin, mutta sitten me muut kyllä allekirjoitimme ne heidän puolesta. Eli joskus testi antaa sellaistakin tulosta mitä ei välttämättä itse itsessään näe, mutta ulkopuolinen, meidän tilanteessa ystävä, taas näki. Ja toki testi näytti myös piirteitä, mitkä ovat, mutta mistä voi kehittyä ja oppia pois eli testiä pitää myös osata lukea maalaisjärjellä.
Itse ainakin koin, että juurikin ne kehityksen kohteet tuli omalta osalta todella hyvin esille. Ja testin kautta sain puettua ne asiat sanoiksi, mitä olen mielessäni ajatellut omiksi heikkouksiksi. Nyt kun ne on noinkin realistisia, niin mun on helpompi lähteä niitä työstämään ja itseäni kehittämään.
Yksi näistä asioista oli esimerkiksi se ettei kaikkea ole pakko tehdä itse vaan töitä voi jakaa enemmän, sekä täsmällisyys. Mun päivät on aina niin täyteen buukattu, jotta oon jo nuoresta asti ollut aina hieman myöhässä joka paikasta. Pidän kyllä aikataulut muutoin, työtehtävien deadlinet jne, mutta myöhästyn usein sovituista ajoista esim. koulussa olin tunneilta myöhässä. Usein vain siksi, että jäin suustani kiinni jonkun kanssa.
Tämä korona-ajan etäkokoustelu onkin sopinut mulle enemmän kuin hyvin, koska niihin kerkiän melkolailla ajallaan. Toki myönnän, olen niistäkin joskus myöhässä, uskomatonta kyllä. Ja mitä työnjakoon tulee, ajattelen usein, että työt täytyy tehdä hyvin, jotta turhalta työltä ja kustannuksilta säästytään, eikä asioita tarvitse tehdä kahteen kertaan ja siksi teenkin kaiken usein itse, yksin ja minä, minä, minä.. Tästä mun pitäisi hieman päästää irti, kyllä ne muutkin osaa ja pystyy, täytyy vaan perehdyttää hyvin sekä kertoo mitä tahtoo.
Erityisiksi vahvuuksiksi ohjelma luetteli mulle stressinsietokyvyn, myönnän, mulla on lehmän hermot. Harvoin stressaavissakaan tilanteissa menetän malttiani tai hermostun, asioilla on kyllä tapana järjestyä, tavalla tai toisella, sekä siihen sitten reagoidaan sillä hetkellä siten kuin parhaiten pystytään. Kaikki asiat toki täytyy miettiä jo etukäteen kuntoon, jottei yllätyksiä tulisi. Tämä onkin varmasti, se miksi en pahemmin stressaannu. Mietin asiat jo ennakkoon hyvin tarkkaan ja järjestän asiat niin, että kaikki pystyvät toimimaan oikein.
Musiikillisuuden ohjelma myös laski mulle heikoksi. Se on sinäänsä jännä, koska mulla on kotona piano ja tykkään laulamisesta, musiikki on mulle omalta osaltaan stressin purkua. Samoin kuin leipominen, eikä ohjelma kyllä saanut minusta leipuriakaan, vaan sekin ammatti roikkui ihan siellä hännillä. Eli kyllä ohjelma myös minunkin kohdallani luki jotkin asiat hieman liian alas, mutta uskon, että tämä johtuu vaan siitä, kun muut jutut on niin vahvoilla.
Kuitenkin mielestäni melko huikee ohjelma, sekä järkihintainenkin. Se oli vaan 20 euroa/henkilö sisältäen alv:n eli aivan ilmainen verrattuna moneen muuhun psykologiseen testiin! Joskus mulle tehtiin psykologinen testi eräässä rekrytointi firmassa nuorempana ja jos olisin halunnut tulokset itselleni, olisi ne maksaneet yli 100 euroa. Jäi tulokset ostamatta, olinhan tuohon aikaan työtä etsivä nuori, joka eleli työttömyystukien varassa. Mutta tämän testin olisin voinut silloinkin ostaa, 20 euroa ei olisi ollut maailman loppu. Olisihan siitä saanut myös seuraavia työpaikkoja varten varmasti materiaalia ja sopivaa työtä olisi voinut löytyä helpommin.
Niin ja tuli mieleen, että yrityksienkin on mahdollisuus saada tuosta sellainen yhteenveto jos on yli 10 osallistujaa. Siitä näkee millaista porukkaa on alaisina toisiinsa verrattuna. Sekä etenkin näkisin tuon oikein oivana työkaluna, jos on tekemässä rekryä. Näkee vähän millaista porukkaa on töissä ja mitä mahdollisesti kaivattais, sekä miten uus tyyppi ehkä vois sopeutua sakkiin, jotta työyhteisön kanssakäyminen ois luistavaa.
Myöskin tuon kautta voisi löytää sen kuka sopisi esimiestehtäviin, kenties kenen stressinsietokyky on hyvä ja mahdollisesti hieman lisätä työtehtäviä tai kenet voisi sijoittaa uudelleen, uusiin tehtäviin mikäli soveltuvuus olisikin johonkin toisaalle parempi, sitä kautta tehokkuuskin kasvaisi ja tottakai myös yrityksen tuotto sekä kate. Todella monipuolinen työkalu, jota itsekin käytän jatkossa varmasti moneen eritarkoitukseen!
Mutta kuten jo mainitsinkin, erinomainen työkalu ja onneksi saadaan pian yksityistenkin käyttöön! Meinaan on melkoisen huikee juttu kyllä!
Jos sua kiinnostaisi tämä enemmänkin, niin soittele niin katsotaan sulle tunnarit palveluun, mä kun sovin koodarien kanssa, että kun nyt näin kovasti tästä innostuin, niin saan diilata tätä eteenpäin tiettyyn pakettihintaan, joten tartu vaan puhelimeen niin katsotaan teidän firmalle paketti ja kunhan yksityisetkin pääsee linjoille, niin teillekin joku kiva ale-koodi!
Seuraavaan kertaan
– Janina –
