Vauva-arjen keskellä aikaa työskennellä, ehkä ei kuitenkaan..

Olin kovasti ajatellut, jotta nyt minulla on aikaa tehdä yritystäni, kun pienokainen nukkuu melkein päivät läpeensä ja sisko on tarhassa, päivissä riittää kyllä reilusti tunteja.. No mutta, eipä riitäkään, koska Covid-19 leviää ja aiheuttaa huolta.

Päiväni alkavat aamuvarhain, pienimmän imetystä ja aamutoimia. Seuraavan lapsen herättelyä, aamutoimet ja aamupalaa.. Bonuslapsien herättelyä, aamutoimille patistamista ja aamupalaa, pian alkaa koulu, hop hop… Puhelin soi ennen klo 9 aamulla jo toistakymmentä kertaa. ”Onko teillä suojatakkeja, hengityssuojaimia, mitään…?”

Mitä ihmettä?

  • Korona alkoi leviämään Suomessa ja alkoi erinäiset sulut, meillä alkoi kotikoulu. Lupasin ottaa bonuslapset meille, koska olin kotona ja he tulisivat tarvitsemaan apua koulukäynnissä, koska toisella ADHD ja toisella keskittymishäiriö. Ajattelin, että näin on parempi, kyllä minä tämän hoidan. Olenhan multitaskaajien multitaskaaja.
  • Minulla on myös vastasyntynyt pieni kotona sekä 3-vuotias esikoistyttäreni, juurikin ihanassa uhmaiässä. Otimme astmaatikko tytön pois tarhasta, kun emme tiedä miten pahoin tämä tauti voisi häneen vaikuttaa.
  • Töissä ei ollut ketään minun tilalleni, olihan näin pärjätty myös esikoisen syntyessä. Tällöin pystyin hoitamaan tarvittavat työt kotoa käsin, nyt tilanne olikin täysin eri, täysin tuntematon.

Olin minä itselleni sopan keittänyt, kertakaikkiaan. Tämän lisäksi vielä pitäisi yritystä pyörittää ja tehdä kaikki isot asiat mitä aloittamiseen vaaditaan. Päätin, että nyt saa oma yritys jäädä hetkeksi, rauhoitin tilannetta, olihan lapset kuitenkin hoidettava sekä kotikoulu kunnialla.

Päivät täyttyivät nopeasti, kulkivat vieläkin nopeampaa. Neuvottelin päivätyönäni uusien asiakkaiden kanssa mahdollisista tilauksista, käteni olivat kuitenkin sidotut siihen mitä toimitusjohtaja ja tuotanto minulle etänä kertoivat, tilanne oli kaaoottinen, kuitenkin sain sovittua pitkälle kantavia diilejä, jotka tj vei loppuun. Näiden avulla selvittiin eteenpäin, askel kerrallaan.

Kotiarki sujui kokonaisen seinän kokoisen lukujärjestyksen avulla, päivät oli aikataulutettu puolen tunnin tarkkuudella. Voi kunpa saisin soittaa mammalle ja pyytää apua lapsien kanssa, kuitenkin tuo on kaukainen haave, täytyyhän iäkkäämpiä suojella taudilta. Vaikkei mamma päässytkään lapsien kanssa auttamaan, teki hän maailman ihanimpia tekoja, kuten ilmoitti, jotta ulko-ovemme takana on lämpimiä sämpylöitä. Myönnän, itku oli hyvin herkässä tuona hetkenä noista sämpylöistä.

Mies antoi minun levätä töistä tullessaan, sen mitä omilta töiltään kerkesi, olihan hänkin yrittäjä. Kuitenkin selvisimme aina päivän loppuun, seuraavaa päivää hieman jo peläten. Mietimme mieheni kanssa, jotta onneksi asumme maalla. Meillä on oma suuri piha jossa lapsien kanssa uskaltaa turvallisesti olla ja viettää aikaa, ilman tartuntapelkoa. Lähellä oli hyvät ulkoilumahdollisuudet ja onhan nyt kevät, kohta jo kesä ja koulu loppuu. Kyllä tästä selvitään.

Mitä olen oppinut itsestäni (myönnän, nyt itsekehu tulee haisemaan):

  • Olen oikeasti melko hyvä tekemään monia asioita samanaikaisesti, joskus multitaskaan erinomaisesti, joskus jokin jää seuraavaan kertaan, mutta kaikki tulee hoidetuksi.
  • Minulla on erinomainen stressin sietokyky. Olen yllättänyt itsenikin, miten paljon yksi ihminen kestää.. Näköjään hyvin paljon ja enemmänkin, en olisi itsestäni uskonut kykeneväni tähän.
  • On mulla lehmän hermot, siis oikeasti. Olen korottanut varmaan kahdesti vasta ääntäni, enkä kertaakaan huutanut yhdellekään muksuista. Toki myönnän, miehelle olen laittanut tekstiviestejä, joissa ärräpäitä päästelen ja haukun jokaisen lapsen maanrakoon, mutta en ole purkanut turhautumistani lapsiin, hyvä minä! Melkosta pitkäjänteisyyttä tämäkin kai on.
  • Pystyn myös nukkumaan melkein missä vaan, miten vaan, kuinka vaan. Tämä arki on melkoisen kuormittavaa, joten väsy tulee väistämättäkin. Pieniä mikropäikkyjä tulee otettua kun tilanne sen sallii eli joka kerta kun imetän vauvaa, nukun samalla sen pienoisen 10-15 minuuttia. Tästä saa taas poweria seuraaviin tunteihin. Aikaisemmin en päikkäreitä harrastanut, toivottavasti tästä ei tule tapaa, heh..

Olen toki oppinut myös muita asioita itsestäni tämän lisäksi, mutta nuo nyt suurimpina tuli mieleen. Ehkä myös hieman epäoleellisia näin yrittäjäblogiin, mutta rehellisiä kommentteja kuitenkin.

Päivä päivältä musta tuntuu, että olen kasvanut ihmisenä, hieman parempaan suuntaan. Ehkä tästä koronasta on myös jotain hyötyä, ainakin itsepohdiskelua se tuottaa. Yrityksen jäihin laitto hetkellisesti harmittaa, mutta koen, että perhe edellä on nyt mentävä ja omaa jaksamista kuunneltava, muutoin ei ole koko Janinaa pian.

Kotikoulupöytää koristavat kukkaset, pientä arjen luksusta ja iloa päiviin.

Siltikin taustalla ajatus juoksee koko ajan, millaisen logon teen kunhan kerkiän sen piirtämään, mikä applikaation nimeksi tulee, koska saan ensimmäisen raakaversion nähtäville koodareilta, minkä värimaailman tahdon applikaatiooni. Niitä tässä pyörittelen, vaikka olenkin hieman uupunut, olen silti myös innoissani yrityksestäni. Ja odotan innolla, että maailman tilanne paranee ja pääsen sormet syyhyten toteuttamaan yrittäjyyttä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin..
– Janina –

Ps. Käyttäkää vaan sitä maskia, kyllä se suojaa vaikkei sitä nyt viralliset tahot pakkosuosittele… Ainakaan vielä… 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: