Minustako yrittäjä?

Janina Länsimäki
Aatos Vision Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja
(Kuulostaapa jännältä)

Idea, ajatus, ranskalaisia viivoja paperilla, mindmap, mallennusta, tarvetutkimusta, hintahaarukointia, koulutuksia, alustavaa lainakyselyä, loppujen lopuksi huomasinkin hankkineeni Y-tunnuksen. Minusta oli tullut yrittäjä, lähes tulkoon huomaamattani ja viimesilläni raskaana…

Joskus elämä vie paikkoihin mitä ei osaa itse ajatella, joskus niin käy myös yritysmaailmassa. Itsestäni tuli yrittäjä vain idean vuoksi, ajatuksen jotta ”tähän täytyy olla helpompikin tapa, eikö joku voisi toteuttaa ideaani?”.

Sillä tiellä ollaan edelleen. Monia mutkia olen nähnyt, sattumuksia, ihmetyksiä, kaaosta ja kauhua… Mutta myös onnistumisia, iloa ja kehittymistä.

Miksi lähdin tähän?

  • Minulla oli visio, jonka halusin toteuttaa, tarve johon tiesin vastauksen, kehityksen kohde ja siihen ratkaisu. Monet tuntuivat painivan saman ongelman kanssa ja päätin alkaa ratkaisemaan meidän kaikkien hampaiden narskuttelun syytä. Jos ideani on kehityskelpoinen, tällöin siitä saavat monet avun. Miksen yrittäisi, en keksinyt syytä miksei…?
  • Yrittäjyys on tuntunut minulle monella tapaa luontevalta. Monesti olenkin kyseenalaistanut päivätyössä ollessani yrittäjän toimintatapoja ja se onkin tuonut itselleni tunteen, että miksen olisi yrittäjä jos kerta pystyisin siihen myös itsekin, kenties paremmin ja asiakaslähtöisemmin?

Tiedän yrittäjyyden olevan stressaavaa, aikaa vievää, rahaa kuluttavaa ja siihen tarvitaan koko perheen sitoutuminen sekä tuki. Me olemme yrittäjäperhe jo muutoinkin, niin myös minun yrittäjyyteni tuntui luontevalta ja omalta. Perheeni kannusti minua lähtemään kokeilemaan siipiäni ja tässä sitä nyt ollaan, Y-tunnus taskussa.

Edelleen on monia kysymyksiä mielessä, mitä kaikkea sitten voisinkaan yrittäjänä tehdä? Osaamiseni kun on laaja ja monipuolinen. Voisin ehkä auttaa muita yrittäjiä ja tahoja, enkä vain tehdä omaa applikaatiotani… Ehkä voisin auttaa muita…

  • tarkastamaan heidän toimintaansa, päivittämään liiketoimintasuunnitelmaa, luomaan kehitysmalleja ja suunnittelemaan tulevaisuutta.
  • pyrkiä saamaan työntekijöistä enemmän irti kustannustehokkaasti ja motivoiden.
  • tehdä yritystutkimusta yritysjohdon kanssa, kasvu- ja kehitysmielessä.
  • auttaa yrityksiä ideoiden käytäntöön ottamisessa, löytämään oikeat tekijät ja viemään hankkeet maaliin.
  • tehdä erilaisia lomake ja tarjouspohjia, markkinointimateriaaleja yms. luoda brändiä.

Vuosien saatossa on tullut tehtyä niin paljon kaikkea, kehitettyä itseään kurssien ja opintojen muodossa, että minulla varmasti on monelta saralta tärkeää osaamista hyvänä pakettina yrityksille ja muille tahoille. Miksen valjastaisi näitä ja myisi eteenpäin? Uskon, etenkin meidän alueellamme löytyvän useitakin yrityksiä, jotka eivät ole miettineet näitä asioita lainkaan, vaan jyskyttävät eteenpäin kuin höyryveturi odottaen, että heidän yrityksensä tulee tälle vuosikymmenelle. Kentien miettien miksi yrityksen pyörittämisestä on tullut entistä vaikeampaa ja haastavampaa, että kaikki ovat vaatimassa enemmän ja nopeammin.

Viime hetken vauvamasu kuvailuja lasten kanssa. Kuva otettu järkkärin näytöltä. Maalit olivat hyvin kylmiä ja limaisia, mutta mitä ei lastensa eteen tekisi ❤

Olen myöskin miettinyt yrittäjyyden läpinäkyvyyttä, miksi minun pitäisi olla niin kuin kaikki muut? Kehua että olen alani parhain ammattilainen, parempi kuin ne jotka ovat tehneet vuosikausia töitä. Miksen voisi olla nuori yrittäjä, joka oppii matkan varrella koko ajan uutta, tahtoo uudistua, kehittyä ja tuo mukanaan uutta maailmaa, uusia näkökantoja ja repii yrityksiä irti tutuista lauseista ”tätä on kokeiltu, ei toiminut silloin tai näin on aina tehty ja tullaan tekemään”. Ehkä voisin olla kenties jotain sellaista, mitä alan vanhat konkarit eivät tutun ja tavaksi tulleiden tapojensa takaa näe tai halua nähdä. Ajattelen, että tahdon tehdä yrittäjyydestäni mahdollisimman läpinäkyvää, rehellistä, opettavaista ja niin asiantuntevaa kuin sillä hetkellä olen, kehitynhän minäkin päivä päivältä ja työ opettaa minuakin.

Nyt kuitenkin innolla eteenpäin ja kasvua kohti yrittäjyyttä.

Kiitän ja kuittaan, seuraavaan kertaan.
– Janina –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: